Enrolment options

Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin käytyään opiskelija

  1. Osaa laskea todennäköisyyksiä ja tilastollisia tunnuslukuja jakaumiin perustuen.
  2. Tuntee moniulotteisten jakaumien perusteet sekä ymmärtää ehdollisten ja reunajakaumien käsitteet sekä osaa johtaa nämä.
  3. Ymmärtää hypoteesin testauksen peruskäsitteet ja osaa teoriassa sekä käytännössä toteuttaa testejä suhde- ja järjestysasteikollisille muuttujille. Osaa myös kriittisesti tulkita näiden tuloksia.
  4. Ymmärtää yhden ja useamman selittäjän regressiomallien periaatteet sekä osaa soveltaa näitä.
  5. Osaa ja ymmärtää suurimman uskottavuuden periaatteen ja osaa soveltaa tätä esimerkiksi logistisen regression tapauksessa. Kykenee myös tekemään päätelmiä saaduista tuloksista.
  6. Osaa R-ohjelman perusteet ja soveltaa näitä em. ongelmien tilanteissa.

Laajuus: 6

Aikataulu: 07.01.2025 - 11.04.2025

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Patrik Nummi

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Todennäköisyysjakaumia ja niihin perustuvaa tilastollista päättelyä, eräitä parametrisiä ja ei-parametrisiä testejä, regressioanalyysiä, suurimman uskottavuuden menetelmä, R-ohjelmointia.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Harjoitukset ja tentti.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Työmäärä opetustavoittain: 6*27,5h koostuen luennoista, harjoituksista, ja itsenäisestä työskentelystä.

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luentomateriaali sekä muu erikseen ilmoitettava lisämateriaali

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetuskieli: suomi

    Opetusperiodi: 2024-2025 Kevät III - IV
    2025-2026 Kevät III - IV

    Ilmoittautuminen:

    Kurssin esitiedot tarkistetaan kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä.

Guests cannot access this workspace. Please log in.