Työskentely kurssilla tapahtuu omaehtoisesti opettajan ohjauksessa, kuitenkin niin että DEMOJEN aikaan kaikki osallistuvat. Kurssin tavoite on työskennellä keramiikan parissa ja oppia käytännössä miten keraaminen prosessi etenee, sekä oppia uunien ja polton hallintaa niin, että voitte tulevaisuudessa toimia keramiikan opettajina peruskoulutasolla.


KURSSITEHTÄVÄT:

-Ennakkotehtävä

-Demokuutio, jonka avulla harjoitellaan eri rakennus- ja pintatekniikoita

-Oma projekti Vapaavalintainen  kokonaisuus. Työskentelytapa vapaa, materiaalivalinta vapaa, mutta käytössä olevien materiaalien puitteissa. (Mieti etukäteen mitä haluaisit tehdä, on esim. mahdollista keskittyä dreijaukseen, käsinrakentaa muutama veistos, tai tehdä erilaisia käyttöesineitä) Jokaisella opiskelijalla on käytössään max. 30 e budjetti jonka saa käyttää omaan projektiin. Yhteistilaus tehdään kurssiviikolla 2.

-Oppimispäiväkirja: Kirjoita ja dokumentoi kuvallisesti sähköiseen tiedostoon (pdf) kurssilla oppimiasi käytännön asioita ja kuvaile työskentelyäsi, sekä ennen kaikkea ajatuksiasi keramiikasta ja sen työstämisestä oman projektisi kautta. 

Tavoite on, että voit myöhemmin palata päiväkirjaan ja poimia sieltä reseptejä, uunin ohjelmointiin liittyvää tietoa ja kaikkea keramiikkaan liittyvää käytännön tietoa, mitä saatat myöhemmin opettajana tarvita. Oppimispäiväkirja palautetaan MyCourses-alustalle oppimispäiväkirja-valikkoon, jossa voitte myös kommentoida ja kurkata toistenne päiväkirjoja.

Oppimispäiväkirjan viimeinen palautuspäivä on tiistai 30.5. 

Kurssin arviointi

Kurssiarvosana muodostuu läsnäolosta, sekä kurssitöiden suorittamisesta. 

Arvosanaan 3 yltää jos olet läsnä ja teet kurssitehtävät perustasolla

Arvosana 4 vaatii aktiivista osallistumista ja kiinnostusta omaan työskentelyyn. Palautat oppimispäiväkijrnan deadlineen mennessä ja sen taso on on raporttimainen esitys kurssista.

Arvosana 5 edellyttää aktiivista ja sitoutunutta suhtautumista oppimiseen ja omaan työskentelyyn. Oppimispäiväkirja reflektoi oppimistasi ja dokumentoi työskentelyäsi syvemmin.


Viimeksi muutettu: maanantaina 24. huhtikuuta 2023, 08.43