Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi (1.8.2018-31.7.2020) kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin suoritettuaan opiskelija

- osaa laskea yhdistelmätapahtumien todennäköisyyksiä hyödyntämällä joukko-opin operaatioita

- tuntee tärkeimmät diskreetit ja jatkuvat todennäköisyysjakaumat sekä tunnistaa tilanteita, joita niillä voi mallintaa

- osaa yhteisjakauman perusteella laskea satunnaisvektorin tunnuslukuja sekä tunnistaa, milloin kaksi satunnaismuuttujaa ovat stokastisesti riippumattomat

- tuntee menetelmiä tilastollisten mallien parametrien estimoimiseen

- osaa laskea posteriorijakaumia ja tehdä niistä päätelmiä

- osaa selittää, millaisia johtopäätöksiä voi ja ei voi tehdä valittuun tilastolliseen testiasetelmaan liittyvän p-arvon pohjalta

Laajuus: 5

Aikataulu: 07.09.2020 - 19.10.2020

Vastuuopettaja (voimassa 01.08.2020-31.07.2022): Jukka Kohonen

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Georg Metsalo

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (koskee tätä kurssikertaa):

Opetuskieli ja suorituskielet (voimassa 01.08.2020-31.07.2022):

Opetuskieli: suomi

Suorituskielet: suomi

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    - todennäköisyyden käsite ja peruslaskusäännöt
    - tärkeimmät diskreetit ja jatkuvat todennäköisyysjakaumat
    - odotusarvo, otoskeskiarvo ja suurten lukujen laki
    - varianssi, otosvarianssi ja normaaliapproksimaatio
    - stokastinen riippuvuus ja korrelaatio
    - datan kuvaileminen tunnuslukujen ja histogrammin avulla
    - todennäköisyysjakauman parametrien estimointi
    - tilastollisen luottamusvälin käsite
    - priorijakauma, uskottavuusfunktio ja posteriorijakauma
    - yksinkertaisten tilastollisten hypoteesien testaaminen

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    luennot, harjoitukset, tentti.

Työmäärä toteutustavoittain
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Osallistuminen luennoille 24 h (4 h/viikko)

    Osallistuminen harjoituksiin 24 h (4 h/viikko)

    Viikottainen itsenäinen opiskelu 36-72 h (6-12 h/viikko)

    Osallistuminen ja valmistautuminen kokeisiin 4-40 h

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Luentomoniste. Suositeltavaa taustalukemista: Sheldon M Ross, Introduction to Probability and Statistics for Engineers and Scientists (5. p), Academic Press 2014.

Korvaavuudet
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Korvaa kurssin Mat-1.2600 ja Mat-1.2620.

    Voidaan korvata kursseilla MS-A050X Todennäköisyyslaskennan ja tilastotieteen peruskurssi / First course in probability and statistics, MS-A0510 Mathematics 3.

Esitiedot
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Jokin yliopistotason matematiikan kurssi, esim. MS-A000X Matriisilaskenta tai MS-A010X Differentiaali- ja integraalilaskenta 1.

LISÄTIETOJA

Description

Registration and further information