Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin tavoitteena on muotoilla yhteistyöorganisaatiolle toteutettavissa oleva kokeilu, jolla voidaan kehittää joko kumppanin tarjoomaa tai siihen vaadittuja kyvykkyyksiä . Projektin pohjana on itse tunnistettu aihe ja siihen liittyvä käyttäjien ja asiakkaiden tarve. Tämä tarve valitaan lähtökohtaisesti siten, että projektissa on mahdollista luoda sekä kestävää yhteiskunnallista että liiketoiminnallista arvoa kehittämällä yrityksen tai organisaation tarjoomaa. Projektia ohjaa aiheen vaatima tarkoituksenmukaisuus ja toteutettavuus, joten lopulliset tulokset riippuvat kustakin aiheesta, kumppanista ja projektista.

Kurssin suoritettuaan, opiskelijalla on käsitys yrittäjyyden ensimmäisistä vaiheista. Opiskelija osaa

  • tunnistaa yrittäjyys- ja kehitysprojektien tyypillisiä alkuvaiheita, sekä analysoida niitä resurssilähtöisen kehkeyttämisprosessin (effectuation) avulla
  • tunnistaa organisaatioiden kehitystoimintojen pääpiirteitä ja työskennellä kehittävällä ja mahdollisuuksia kehkeyttävällä tavalla kumppaneiden ja muiden sidosryhmien kanssa
  • tunnistaa yritysten liiketoimintamallien keskeisimpiä piirteitä, ja vertailla ja analysoida eri yritysten sekä nykyisiä että mahdollisia liiketoimintamalleja
  • hyödyntää yhtä tai useampaa tutkimusmenetelmää käyttäjän ja/tai asiakkaan tarpeiden kartoittamiseksi
  • kehittää ja perustella ratkaisun merkitystä ja arvoa sekä yhteiskunnallisista että liiketoiminnallisista näkökulmista
  • tunnistaa ja eritellä omaa toimintaansa ja reaktioitaan avoimessa ja määrittelemättömässä ongelmanratkaisuprosessissa
  • suunnata ja kehittää projektiryhmän työskentelyä keskusteluiden ja fasilitoivien työkalujen avulla

Laajuus: 5

Aikataulu: 12.01.2022 - 01.06.2022

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Mikko Jääskeläinen

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssi muodostuu ryhmässä tehtävästä, itseohjautuvasta projektista, jossa on kaksi keskeistä vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa identifioidaan kiinnostava ja lupaava aihe ja selvitetään konkreettisia ja merkityksellisiä tarpeita siihen liittyen. Näiden pohjalta etsitään yksi tai useampi kumppani ja määritetään yhteinen projekti. Toisessa vaiheessa kumppanin kanssa kehitetään mahdollisia keinoja vastata tarkennettuihin tarpeisiin, ja muotoillaan tulokset toteuttamiskelpoiseksi kokeiluksi. Projektin rinnalla kurssin yhteis- ja ohjaustapaamisissa suunnataan ja kirkastetaan projektin etenemistä.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Projektityö, tehtävät, raportointi

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Ryhmä- ja kurssitapaamiset, 15h
    Kurssitehtävät 30h
    Projekti 90 h

PERUSTIETOJA

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

    9 Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja

    10 Eriarvoisuuden vähentäminen

    11 Kestävät kaupungit ja yhteisöt

    12 Vastuullista kuluttamista

    17 Yhteistyö ja kumppanuus

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetusperiodi:

    2020-2021 Kevät III-V

    2021-2022 Kevät III-V

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=TU-C1021

    Ilmoittautuminen: Lukuvuonna 2021-2022 opetukseen ilmoittaudutaan WebOodin sijaan Sisussa (sisu.aalto.fi).

    Kurssilla on rajattu osallistujamäärä. Opiskelijat valitaan kurssille seuraavassa järjestyksessä: 1) Tuotantotalouden pääaineopiskelijat ja Aaltonaut-sivuaineopiskelijat, 2) muut opiskelijat.