Topic outline

  • PROJEKTIAIHEET 2022

    Alla olevat aihekuvaukset tarjoavat viitekehyksen lopulliselle aiheelle eli kussakin vaihtoehdossa on vielä runsaasti liikkumatilaa aiheen sisällä.

    Aihe 1 Kestävän kehityksen ratkaisu kotitaloudessa

    Wikipedian mukaan ”Kestävä kehitys on paikallista ja globaalia yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata tuleville sukupolville yhtä hyvät tai paremmat toimintamahdollisuudet kuin nykyisillä sukupolvilla on. Tähän päästään niin, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. Kestävän kehityksen lähtökohtana on huoli ihmisten välisestä eriarvoisuudesta ja elämän perustan muodostavien ekosysteemien elinvoimaisuuden ehtymisestä.”

    Käytännössä tämä voi tarkoittaa sellaisten valintojen tekemistä, joilla päästään ekologiseen, sosiaaliseen, taloudelliseen tai inhimilliseen kestävyyteen. Ei ylitetä luonnon kantokykyä, pidetään kiinni ihmisarvosta, ei tuhlata henkisiä eikä materiaalisia voimavaroja eikä vaaranneta kenenkään terveyttä. 

    Tehtävänä on löytää omasta arjesta, omasta elinympäristöstä, ongelma, puute tai tarve ja siihen ratkaisu, jonka voidaan ajatella sisältyvän kestävän kehityksen käsitteeseen ja periaatteisiin. Ratkaisun tulee olla tekninen ja sillä tulee mielellään olla fyysinen olomuoto eli esimerkiksi sovellus tai ohjeistus ei riitä ratkaisuksi. Ne voivat toki olla osa ratkaisua.

    Aihe 2 Poikkeusolojen hyvinvointia edistävä ratkaisu

    Olemme jo pari vuotta joutuneet elämään, työskentelemään ja opiskelemaan poikkeuksellisissa olosuhteissa. Ensin koronaviruspandemian johdosta ja tällä hetkellä toisenlaisen kriisin uhan alla. Toisaalta sadat miljoonat ihmiset elävät joka päivä vielä huomattavasti surkeammissa olosuhteissa sodan, luonnonkatastrofin tai muun syyn johdosta.

    Poikkeusolosuhteet koettelevat henkistä ja fyysistä terveyttä ja hyvinvointia. Ravinnonsaanti tai suojautuminen ympäristöolosuhteita tai muita uhkia vastaan voi olla koetuksella. Yhteiskunnan normaalit rakenteet ja tukijärjestelmät eivät välttämättä ole käytettävissä.

    Tehtävänä on löytää poikkeusolojen myötä syntynyt ongelma, puute tai tarve ja siihen ratkaisu, joka  tukisi ja edesauttaisi elämistä näissä olosuhteissa. Ratkaisun tulee olla tekninen ja sillä tulee mielellään olla fyysinen olomuoto eli esimerkiksi sovellus tai ohjeistus ei riitä ratkaisuksi. Ne voivat toki olla osa ratkaisua.

    Aihe 3 ”Jokin tekninen juttu”

    Tämä on nimensä mukaisesti avoin aihe. Tehtävänä on löytää ongelma, joka kaipaa ratkaisua. Riittää, että ratkaisu on luonteeltaan tekninen ja sillä on fyysinen olomuoto. Puhtaat sovellukset ja softat eivät kelpaa ratkaisuksi mutta voivat olla osa sitä. Toivottavaa on, että ratkaisu olisi perustellusti hyödyllinen.