JOIN.kand - Kandidaatintyö ja seminaari (tekniikan alan kesätoteutus), Luento-opetus, 15.5.2024-30.8.2024
Översikt
-
Aiheestasi aikaisemmin tehdyt opinnäytetyöt antavat hyvän vertailupohjan esimerkiksi oman työn laajuuteen ja jäsentämiseen liittyvissä kysymyksissä. Niiden sisältämät kirjallisuusviitteet saattavat olla myös oman työsi kannalta hyödyllisiä. Aikaisempia opinnäytetöitä tarkastelemalla saa lisäksi käsityksen oikeaoppisen tieteellisen viittaustekniikan tärkeydestä.
Aalto-yliopiston avoin julkaisuarkisto Aaltodoc sisältää uusimmat elektronisessa muodossa olevat diplomityövaiheen opinnäytetyöt, lisensiaatintyöt ja väitöskirjat kaikista Aalto-yliopiston korkeakouluista. Myös uusimmat tekniikan kandidaatintyöt löytyvät Aaltodocista, mutta niiden lukemista varten tarvitaan erillinen salasana. Otaniemen kirjastoissa on käytäntönä, että kirjastovirkailija avaa paikallisen yhteyden tekniikan kandidaatintöiden lukemista ja tulostamista varten.
Tekniikan alan vanhemmat opinnäytteet löydät kattavasti Inssi-tietokannasta. Myös Inssin kautta löytyneitä kandidaatintöitä voi lukea vain Aalto-yliopiston kirjastoissa ja pyytää virkailijaa avaamaan salasanan takana olevat työt.
-
Aallossa on tekeillä yhteinen mallipohja kandi-, maisteri- ja diplomitöille. Ensimmäinen englanninkielinen versio on nyt tarjolla kokeiltavaksi. (Suomenkielinen ja ruotsinkielinen versio on myös tulossa jossakin vaiheessa.)
Tätä mallipohjaa saa käyttää, mutta sitä ei ole pakko noudatta. Jos otat mallipohjan käyttöön, siivoa ensin pois osat mitä et tarvitse ja korvaa sen jälkeen ohjeteksti omalla sisällöllä. (Kanditöissä ei yleensä ole alaotsikkoa eikä esipuhetta.)