Tervetuloa Aallon psykologipalveluihin

Opiskelija saa eräältä opettajaltaan vinkin hakeutua opintopsykologille keskustelemaan jännityksestä. Opinnoissa on paljon esiintymis- ja vuorovaikutustilanteita, jotka opiskelija on kokenut jännittävinä ja hyvin stressaavina. Pahinta ovat tilanteet, joihin ei voi valmistautua (kuten se, että joku kysyy jotain yllättäen), mutta toisaalta, jos esitys on tiedossa viikkoja etukäteen, jännitys muuttuu sinä aikana käytännössä pysyväksi olotilaksi, eikä sekään todellakaan tunnu kivalta.

Vastaanotolla opintopsykologi kyselee opiskelijalta hänen ajatuksistaan, tuntemuksistaan ja konkreettisista toimista mitä jännittäviin tilanteisiin ja jännityksen kokemuksiin liittyy. Opiskelija kertoo, että hän on kokenut jonkinasteista esiintymisjännitystä koko elämänsä, mutta tilanne on käynyt erityisen hankalaksi yliopistossa, koska moniin kursseihin liittyy pakollisia esityksiä tai muita tilanteita, joissa omia mielipiteitään ja aikaansaannoksia pitäisi pystyä tuomaan esiin. Jännitys aiheuttaa hänelle fyysisiä oireita (hikoilua, sanoissa takkuilua, sykkeen kohoamista ja välillä myös punastumista ja vaikeutta saada henkeä). Mielessä väijyvät ajatukset, että "mitä jos epäonnistun ja toiset pitävät minua tyhmänä?" ja "Miksi kukaan muu ei täällä näytä jännittävän näin paljon?". Muutaman kerran hän on keksinyt tekosyitä sille, ettei ole tarvinnut esiintyä (esimerkiksi ilmoittanut olevansa sairaana), mutta jotta kursseista pääsisi läpi, esitykset pitäisi kuitenkin tehdä jossain vaiheessa.

Opintopsykologi ja opiskelija hahmottelevat tilannetta yhdessä paperille. Opintopsykologi kertoo, mistä jännityksessä yleensä oikeastaan on kyse. Opiskelija toteaa, että hän on kyllä kuullut jännityksen olevan yleinen ilmiö, mutta että tieto ei oikein ole lohduttanut ikäviltä tuntuvissa tilanteissa. He keskustelevat jännityksen suhteesta omiin ajatuksiin itsestä ja epäonnistumisen pelkoon. Kun opiskelijan toimintamallit ovat paperilla auki kirjoitettuna, hän yllättyy huomatessaan, miten vahvasti epämiellyttävien tunteiden välttely on ohjannut hänen tekemisiään. Opiskelija huomaa, että on vuosia yrittänyt päästä eroon jännityksen tunteesta, koska on tulkinnut jännittämisen olevan merkki huonommuudesta ja siitä, että muut saattaisivat pitää häntä surkeana asiantuntijana. Pahinta on ollut pelko siitä, että muut huomaavat hänen jännittävän, ja näin kierre on ollut valmis, sillä tämä on ainoastaan lisännyt jännitystä.

Opintopsykologi heittää ilmoille ajatuksen, jota opiskelija jää pohtimaan jatkossa: Entäs jos se energia, jonka hän on käyttänyt aiemmin jännityksestä eroon pääsemiseen ja sen välttelyyn, tulisikin jonain päivänä käytettyä itselle tärkeisiin asioihin sitten kun jännityksen on hyväksynyt osaksi omaa elämää? Jännityksen hyväksyminen tuntuu opiskelijasta vielä kaukaiselta, mutta mielenkiintoiselta ajatukselta. Opiskelija ja opintopsykologi sopivat, että he jatkavat yhdessä työskentelyä asian parissa ainakin muutaman tapaamisen verran.